Olen jo varsin kauan miettinyt TVT:n lähtökohtaa. Ketä varten koko konsepti on luotu ja ennenkaikkea kenen ehdoilla sitä kehitetään.
Koulumme sai eilen uuden palvelimen. Sitä mukaa salasanat ja tunnukset menivät uusiksi. Tottakai ylläpito koettaa tehdä asioista turvallisia. Se ei vaan ole käyttäjän kannalta järkevää. Konetta käynnistettäessä ctrl+alt+del panee jo monen pienen oppilaan ähkimään. Mutta eihän sitä tarvittaisi. Sen voisi ohittaa.
Koneissa on hirveästi ominaisuuksia ja ohjelmia, joista ei edes 10 % tavallinen koululainen tarvitse. Miksei ylläpito mieti esimerkiksi alkuopetuksen tarvitsemaa sisältöä ja tee sitten sen tarvitsemaa profiilia? Niin miksei. Koska ylläpito ei tiedä tuon taivaallista käyttäjien vaatimuksista. He koettavat tehdä asiat helpoksi itselleen tekniikan kannalta. Käyttäjän toiveet ovat listassa vasta varsin kaukana.
Nytkin luokkani koneen Käynnistä- valikosta pumpsahtaa 34 valittavaa ohjelmaa tai lisävalikkoa. Oppilaan lukutaito ja hahmotuskyky eivät mitenkään riitä moisen informaation selaamiseen.
Isommillekin oppilaille tuntuu olevan joskus vaikeaa löytää tarpeellinen nopeasti. Kyllä aktiivikäyttäjä selviää, kun tietää mitä etsii. Peräänkuulutan käyttäjälähtöistä asennetta. Vaikea ja liian runsas ympäristö sekoittaa kaikkien käyttäjien pään. Kaikki tarpeeton on turhaa. Kuinka moni ala- tai yläkoulun opettajista käyttää esimerkiksi Accessia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti